torstai 14. joulukuuta 2017

Ihana, aurinkoinen päivä

Alanya ja Välimeri 14.12.2017
Mikä päivä :)) . Aloitetaan ompeluseuroista. Yli puoli vuotta päättelemättä lojunut
monivärinen kuvioneulelapanen tosi monine langanpätkineen on nyt sitten päätelty. Ihan vaan siksi kun se seura tuolla oli niin tekevää, niin tuli itsekin tehtyä siinä sivussa. Toisessa sivussa yritin puhua sekä ruotsiksi että turkiksi, kunnes turkki katosi. Minulla on alusta asti ollut sama ongelma. Kun ruotsi vahvistuu, niin en millään saa turkin kielestä kiinni. Jouduin ruotsinkielisen session jälkeen sanomaan ravintolan tarjoilijalle englanniksi, että puhupa minulle turkiksi, ihan mitä tahansa. Sen jälkeen pystyin taas vaihtamaan turkkiin. Ja kun saan taas turkin puhumisesta kiinni, en tavoita ruotsia tai sinne sekaan tulee paljon turkkia. Juuri näiden kahden kielen yhdistäminen on haasteellista, ellei jopa hyvin haasteellista, minulle. Mutta oli mukava viettää aikaa näiden nauravien ja iloisten rouvien kanssa. Ja he olivat valtavan suvaitsevaisia ja ystävällisiä surkeasta ruotsinkielentaidostani huolimatta.

Joku puu kukkii 14.12.2017
Itsetuntoa ei hivellyt yhtään se, kun puhuin eräälle "turkkilaiselle" miehelle turkiksi, kysyen häneltä tiettyjä messuun liittyviä asioita, ja mies ei ymmärtänyt mitä yritän sanoa. Kesti hetken tajuta, että hän kyllä näyttää turkkilaiselta ja osittain onkin, mutta osittain ei. Syntyjään turkkilaiset, joille turkki on ollut ja on edelleenkin ykköskieli ei tuota vaikeuksia ymmärtää ulkomaalaisen hieman erilaisia äänenpainoja ja vaihtohtoisia tapoja käyttää sanoja. Mutta joillekin se on ihan helkutin vaikeaa. Osalla ei ole yhtään luovutta, eikä osalla ole edes halua ymmärtää. Tämänpäiväinen tapaus asettui tähän en halua ymmärtää / en kykene ymmärtämään -osastoon. Tämä rohkaisuksi kaikille niille, jotka opettelevat ja yrittävät puhua vierata kieltä. Se, että et tule ymmärretyksi, ei aina johdu sinusta. Joskus vastaanottajaa vaan ei ole säädetty oikein, tai hän ei ole oikea vastaanottaja  ;) .

Sähkölaskukin näkyi tulleen, ja yllätys oli iso. Tuo pieni, Suomesta tuotu asuntovaunun lämmitin osoittautui ihanaksi vehkeeksi. Sen lisäksi että se pitää olohuoneen, keittiön ja eteisen ongelmitta ja automaattisesti säätämässäni 20C lämpötilassa, on se myös vähän energiaa kuluttava. Sähkölasku oli vain 10 € vaikka tuo on ollut päällä kaiket päivät, olen käyttänyt sähköuunia monta kertaa, suihku- ja käyttövesi lämpiää sähkövastuksilla, pakastin ja jääkaappi ovat päällä aina, ja ledivalot ja tietsikka vievät myös virtaa. SIlti kuukauden sähkölasku oli vain 12 €. No, olen ollut tässä vasta 2 viikkoa, mutta tuo kerrottuna kahdella on silti hyvä tulos. Ne pari tuttavaa, jotka käyttävät ilmalämpöpumppua asuntonsa lämmittämiseen ovat kertoneet sähkölaskunsa olevan noin 80-100 € / kk. Sinne asti laskuni ei nouse millään.

"Joku-puun" kukka tuulessa zoomattuna"
Miksihän juuri sähköstä tuli mieleeni älylasit. No, nyt ne on ainakin täällä otettu viranomaiskäyttöön, eli Jardarma käyttää älylaseja. Niin vaan tekniikka kehittyy ja muutaman vuoden välein otetaan jotain uutta käyttöön, joka sitten vauhdilla yleistyy. Olisi kiva tietää mitä kaikkea tietoa tms niiden sisäpinnalla näytetään, miten ne oikeasti toimivat jne. Mielenkiintoiset kapineet.

Eilen laitoin taas ruisleipäjuuren "kuplimaan", ja nyt illalla se oli valmis leivottavaksi. Jostain syystä jo paistovaiheessa tuli niin järkyttävän hyvät tuoksut uunista, että ei muuta kuin pari keskeneräistä pientät ruisleipästä pelliltä lautaselle, kylävoita päälle ja läppärin ääreen herkuttelemaan. Tuore, kuuma ja voilla voideltu ruisleipä 😍 . Vaan kun ei niitä voi syödä yhtä tai kahta... tuosta voista vielä. Tässä erässä on oletettavasti myös lampaan tai vuohen maitoa lehmänmaidon seassa, sillä tässä on vuohenmaitomainen jälkimaku ja hieman erilainen tuoksu. Hyvää, todella hyvää.

Kävin kaupunginteatterilla hakemassa lippuja erääseen näytökseen, josta kerron sitten kun olen sen katsonut. Teatterin lippukassa oli paikka, jossa oli hymyileviä, iloisia ja hyväntuulisesti palvelevia työntekijöitä. Kulttuuri ja taide tekee hyvää :)) . Siitä suuntasin Kleopatrarannan alkupäähän, jossa isohkot aallot kohahtelivat rantaan. Auringonpalvojia oli muutama, vaan paikka olikin suht suojainen ja lämmin. Tosin oli jokunen siellä täällä tuon toisenkin rannan puolella, kun ajoin fillarilla sitä kautta. Kaiken kaikkiaan mukavan lämmin, aurinkoinen päivä, ja osin tuulinenkin. Kotiin tullessa oli kova vastatuuli, ja saderaja meni tästä aika läheltä, mutta eipä onneksi satanut juuri tällä reitillä.

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Tähtien sota tuli teattereihin

Vähänkö oli hyvää kanaa...
Ihana aurinkoinen päivä kääntyy taas iltaan. Parvekkeella istuin pitkän aikaa auringonpaisteessa, ja nautin mukavan lämpimästä säästä. Samalla huomasin, että pari tulppaanin vartta nousee jo ison parvekeruukun mullasta. Ainakin nuo kaksi ovat siis selviytyneet pitkästä poissaolostani, kuumuudesta ja kuivuudesta. Ehkä on ollut parempikin, etten ole ollut (yli)kastelemassa ruukkuja. No, jännä nähdä mitä sieltä uudeksi vuodeksi nousee. Ihan jouluksi nuo eivät ehdi, tuskin vuodenvaihteeseenkaan. Veikkaan että kukkivat joskus tammikuussa.

Turkinkielen oiskelu etenee vähä vähältä jossain takavasemmalla. Ruotsinkielen ähky jatkui tänäänkin, ja piinasi ajatuksia, joten ruoanlaittoa, neulomista, pitkä puhelinkeskustelu ystävän kanssa, niistä on päivä tehty. Päivän itselleni eksoottinen ruokaohje tulee tässä. Kuori oranssi kurpitsa. Laita hedelmäliha pieninä paloina kattilaan, ripottele päälle reilusti sokeria ja lisää tilkka vettä kattilan pohjalle. Keitä kunnes kurpitsat pehmenevät. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi soseeksi. Jos sose on vetistä, lisää siihen mannaryynit ja keitä puuroksi. Jos sose on tukevampaa, lisää vähän vettä ja mannaryynit, ja keitä puuroksi. Lisää hieman suolaa. Lopputuloksena on ihanan aurinkoisen värinen mannapuuro, joka on kaiken lisäksi hyvää.

Tänään on oikeasti ollut jonkinasteinen lepopäivä. Huomisen ja ylihuomisen olen taas
menossa, ja silloin kertyy kuviakin. Huomenna käyn ensimmäistä kertaa elämässäni ompeluseuroissa, joihin minut on kutsuttu. Siksikin kaivoin tänään lankavarastojani ja etsiskelin keskeneräistä neuletyötä, sillä eihän sinne voi ilman käsityötä mennä... luulisin. Ja löytyi se vihreä lammaspelto, josta ensin piti tulla villatakki, sitten laukku, ja tänään jotain muuta. Purin päättelyn pois, nostin silmukat uudelleen pyöröpuikolle, ja jatkoin suljettuna neuleena siitä mihin viimeksi jäin. Villapaita siitä tulee sittenkin. Mitä minä millään laukulla teen, höh. Tuossa on jo 45 cm valmista villapaidan helmaa, joten yläosa vaan jatkoksi ja se on (melkein) siinä. On siinä toki vielä vaiheita ja vain rajallinen määrä lankaakin. Tuota kun ei enää saa.
Saaliin toivossa

Elokuviin. Kyllä, Alanyassa Damlataksella pääsisi tänään katsomaan uusinta Tähtien sotaa turkiksi dubattuna. Muitakin mielenkiintoisia elokuvia oli menossa, mm. Ayla. Tässä on toisen elokuvayhtiön nettisivut, toiselta en löytänyt sivuja. 3D elokuvien hinta näkyi olevan 14 TL ja kaksiulotteisten 13 TL, joten ei paha. Kirjastoa, elokuvia ja teatteria kannattaa suurkuluttaa silloin kun haluaa vaihtelua päiviin.  Minä jatkan sitä lammaspaitaa...

tiistai 12. joulukuuta 2017

Patsaskisan tuotoksia ja uusi kirja

Alanyan kaupungin patsaskisasta 2017
Kävin patsastelemassa satamassa, ja siinä samalla kuvasin nämä viereiset kuvat patsaskisan tuotoksista. Kaikki patsaat eivät tokikaan ole tuossa. Osan jätin kuvaamatta siksi kun en pitänyt niistä, ja osan siksi kun niiden päällä istui ihmisiä, tai vieressä nojaili ihmisiä. Vaan nuo ovat tuossa nyt alkajaisiksi, maistiaisiksi. Tavoitteena oli tehdä patsaita / veistoksia lapsille, ja koska osa oli jo ihmisten käytössä ja omimia, niin olivathan ne onnistuneita. Itse mittaan onnistuneisuutta sillä, että ne kiehtovat ihmisiä, kutsuvat ihmisiä tulemaan lähelle tai jopa istumaan päälle tai nojailemaan. Katsopa kuinka erilaisia nuo kahdessa ensimmäisessä kuvassa olevat ovat. Toinen on pelkistetyn yksinkertainen ja toinen sisältää valtavan paljon erilaisia, pieniä yksityiskohtia. Silti molemmissa on tunnetta, kiehtovuutta ja ideaa.

Tässä on linkki patsaskisan Facebooksivuille, ja siellä on kuvia myös niistä patsaista, joista en voinut ottaa kuvia tai en tahtonut ottaa. Kannattaa katsoa sekä sivu että patsaat tuolla kaupungintalon takana, niin kauan kuin ne siellä ovat. Eri puistoihin ja leikkikentille ne kuulemma siirretään aikanaan.

Alanyan kaupungin patsaskisasta 2017
Alanyassa on nyt lähiaikoina tapahtumia, mm-m, on on... muistan vain, että teatterilla pyörii joku hyvä näytelmä, elokuvissa oli katsomisen arvoisia filmejä ja ilmeisesti Tähtien sodan uusinkin on tulossa, jollei nyt viikonloppuna niin kuitenkin lähiaikoina. Vaan muistini on nyt sen verran kuormittunut, että moni asia vaan katoaa. Mikä sitä sitten kuormittaa? No, taas on aika jännät lähiviikot, ja esim. tällä viikolla työstän sekä omaa ruotsin osaamistani että ruotsinkielistä tekstiä. Tänäänkin puhuin ruotsia niin paljon, että kotiin fillaroidessa jopa ajattelinkin ruotsiksi. Se on jo vakavaa. Siinä kohden olikin tauon paikka. Aiemmin n ollut tosi vaikeaa vaihtaa ruotsin ja turkin välillä, ja on siinä vaikeutta edelleen. Ruotsi on minulla tällä hetkellä kuitenkin niin paljon heikompi kuin turkki tai englanti, että sen käyttö vaatii tosi paljon keskittymistä. Vaan kunhan tämä ruotsin intensiivikurssini keväällä päättyy, niin tulen olemaan ihan toisenlaisessa jamassa senkin kielen suhteen. Paljon paremmassa kunnossa.

Alanyan kaupungin patsaskisasta 2017
Huomaan kaupungilla liikkuessani, että norjalaisia, tanskalaisia, ruotsalaisia ja saksalaisia on täällä suhteellisen paljon juuri nyt. No, venäläisiäkin on, ja monia sellaisia kieliä puhuvia ihmisiä, joiden kieltä en tunnista. Asuntokauppaa tekevä tuttavani kertoi, että myynnillisesti on taas palattu lähes normaalivauhtiin. Rakennuksia rakennetaan edelleen eri puolilla kaupunkia ja paljon. Tämän kaupungin kasvuvauhti on uskomattoman kova, ja on mielenkiintoista päästä seuraamaan tätä kaikkea. Samaan aikaan historiallisten kuvien katselu ja kaupungin historiaan tutustuminen tuo rauhaisaa tasapainoa ja kaivattua perspektiiviä menneen ja nykyisen välille.

Alanyan kaupungin patsaskisasta 2017
Kameraa kaipaan tosi paljon, eikä laturia ja johtoa ole löytynyt mistään. Saattavat olla omilla jäljilläni Jyväskylässä, tai sitten hukkasin ne lentokentän turvatarkastuksessa tms. Joku mielikuva on kyseisistä vempaimista juuri siinä vaiheessa, vaan kun siinä tuli taas niin kiire, että pakkasin sullomalla tavaroita takaisin käsimatkatavaroihin. Saattoi jotain jäädä pakkaamattakin. No, kännykuvilla mennään jonkin aikaa. Matkamessuille osallistuminen ei ole vielä varmaa, mutta jos sinne tulen töihin, niin samalla reissulla käyn myös vähän pohjoisempana. Jos kyseinen yrittäjä täältä messuille lähtee, niin hän haluaa samalla reissulla käydä ihan SUomen lapissa asti :)) . Jääiglussa yöpymistä yritin tarjota kokeilunarvoiseksi elämykseksi, kuten revontulivaunussa yöpymistäkin. Katsotaan mitä tulee tai ei tule.

Entisenä ja nykyisenä hevoshulluna takerruin tämän patsaan profiiliin jo kaukaa. Tuossa en kehdannut, mutta odottakaas kun se löytää paikkansa, ja kertokaahan mihin se sijoitetaan, niin ehkä sen voisi käydä testaamassa. Suht leveäselkäiseltä tuo näyttää 😄 sekä kiltiltä ja hyvin koulutetulta ;) .

Tuli mieleen taas yksi elämäni noloista puheluista... kun tuohon armaaseen kännykkään pärähti troijalainen, eivätkä virusohjelmat saaneet sitä pois, niin piti ajaa tehdasasetukset uudelleen. Tietty siinä meni sitten kaikki puhelimen muistiin talletetut puhelinnumerot, eikä niitä ollut ihan vähän. Aamulla soittaa mies, jonka nimeä ei näy näytöllä. Sanoo hän nimensäkin, mutta en millään saanut yhdistettyä häntä mihinkään kasvoihin tai paikkaan, ja jestas että hän loukkaantui. Juuri kun hän oli sulkemassa puhelua, pamahti mieleeni hevosen kuva. "NIin, oletko sinä se hevosmies?" Juu, oli juuri hän. Itsensä vapaaksi poikamieheksi esitellyt ukkomies, jolla on hevosia. Sitten olikin minun vuoroni alkaa lopetella puhelua.

Tässä ennakkokuva Mediapinnalle ihan lähi päivinä myyntiin tulevasta uudesta runokirjasta, runoantologiastamme. Aamuruskosta tähtien valoon on kokoelma kymmenvuotiaan Metsäkukan, hänen opettajaäitinsä Johanna Vuorenmaan sekä kirjailija Johanna Pollarin runoja ja lauluja. Kokoelma sisältää niin mielikuvitusta kutittelevia tekstejä kuin syvempääkin ajateltavaa koko perheelle. Osa runoista sopii koululaisen omatoimiseen lukemiseen, osa aikuisten ja lasten yhteisiin hetkiin, ja loput ovat meille aikuisille tarkoitettuja. Siellä on minulta muutama saman tyylinen kuin edellisessäkin kirjassa, ja enimmäkseen uusia tuulia. Kirjan sivut löytyvät jo Facebookista nimellä Aamuruskosta tähtien valoon, kuten aiemmankin kirjan sivut, Appelsiinipuun alta. Sinne päivittyy muutamia runoja silloin tällöin.

Tässä takakansiruno:

Rantakivillä hyppi ja loikki
tuo lapsonen, pieni korento,
pienen pientä viulua soitti
kaikui soittonsa hento.
Soiton sävelet ilosta kertoi,
siitä kun aurinko nousi,
uuden päivän valo jo voitti,
yö kauas purrellaan sousi.
Uusi päivä, sen uudet ihmeet
tutki tuo pieni korento.
Illan tullen lehdelle nukkui,
unessa jatkui sen lento.
Unta uneksi pieni korento,
unelmat todeksi tuo.
Anna haaveille pienet siivet,
niillä elämään iloa luo.
Vaikka kasvat, isoksi tulet,
muista tuo pieni korento.
Pienen pieni viulusi etsi,
ja aloita kuutamolento.
-Johanna Pollari

maanantai 11. joulukuuta 2017

Pönötystä ja kansainvälisyyttä

Alanyan aurinkoenergiaa :))
Tänään olen poistunut asuntoni ulkopuolelle ainoastaan parvekekäynneille. Urheilu,
lenkkeily ja kuvausreissu kävi mielessä, mutta nähdessäni tummat pilvet tuli hyvin vahva evvk-olotila. Ihan tuli omat muksut ja 8 vuoden takainen aika mieleen tuosta fiiliksestä. Joka tapauksessa näytti siltä, että vuorille satoi ja paljon. Meren päällä liikkuvat pilvet näkyivät nekin satavan kulkureitillään ihan riittävästi. Kummasti alkoi siinä vaiheessa hiipua koko uloslähtöinto, ja jatkui taas käännöstyö på svenska.

Jatkui myös villapaitaohjeiden ja kuvioiden etsintä, koska kaapista ei löytynyt sopivan pitkää ja mieluista villapaitaa. Tarve olisi. Yksi on pieneksi pesty, toinen virttynyt ja kolmannen väri ei miellytä 😄. Yhdet villasukatkaan eivät enää riitä pitämään jalkoja lämpiminä, joten on aika etsiä talvikäyttöön tarkoitetut sisätossut. Toppahousut ovat edelleen kaapissa, sillä sisälämpötila pysyy +20 C:ssa, vaikkakin kostean kolea ilma "vaatii hieman totuttelua". Tuon ylemmäs en uskalla lämmittimen lämmitystehoa säätää, ennen kuin näen ensimmäisen sähkölaskun suuruuden. Voisihan tuon sähkönkulutuksen laskea tehon ja käyttöajan perusteella, mutta en viitsi, odotan laskua.

Herra Varis ilta-auringossa
Alanyassa on ollut paljon tapahtumia, ja SUomen itsenäisyyden juhlavuosikin näkyi täällä monin eri tavoin. Itsenäisyyspäivänä oli paikallislehden mukaan kaikkien suomalaisten juhla. Oli joku n. 15-20 hengen sisäpiiritapahtuma jossain hotellilla. Kuvissa pönötti jokunen vanhus ja eräs hotellinjohtajapariskunta. Nuoremmat olivat kai jääneet kutsujen ulkopuolelle. Liekö ollut ihan tarkoituksellista? Ainakaan tuntemani nuoret matkaoppaat, jotka täällä asuvat, eivät olleet saaneet mitään kutsuja. Eivätkö hekin ole suomalaisia? Vai pitääkö suomalaisten itsenäisyyspäiväjuhliksi tituleerattuihin juhliin kutsun saadakseen olla saman ryyppyklubin jäsen, tai olla todistanut suomalaisten paikallisseuralle kirjallisena kolmena kappaleena olevansa joko oikeaa sukua tai riittävän varakas liittyäkseen samoihin pippaloihin? Hyvä veli -järjestelmä toimii, suomalainen yhteisöllisyys ei. On ihan turha sanoa, ettei tiedä osoitetta johon kutsun lähettäisi. Höpön höpö. Some-aikakautena osoite on Some. Jos kutsun laittaa jakoon vaikkapa alueen Alanya-perusteella, se kyllä leviää ja tavoittaa vähintään toistasataa sisäpiirien ulkopuolista, täällä parhaillaankin oleskelevaa suomalaista. Siksikin oletan, että kutsua ei oltu alunperinkään tarkoitettu jaettavaksi, vain vaan heidän omalle piirilleen.

Tosmurin rannalla kalastamassa ja leikkimässä
Tänään paikallislehti uutisoi Turkin Suomen suurlähettilään käyneen Alanyassa mm.
allekirjoittamassa yliopiston kanssa yhteistyösopimuksen, ja samalla kaupunki halusi juhlistaa Suomen 100 v juhlia mm köysiradan sinivalkoisin valoin. Alanyan Alaaddin Keykubat Yliopisto on laajentanut voimakkaasti, rakentaakin parhaillaan ja lisää tulee. Yliopisto teki jo sopimuksen venäläisten kanssa, ja nyt myös suomalaisten kanssa. Jatkossa siis esim Erasmus-vaihto suomalaisesta yliopistosta tänne olisi mahdollista, mikäli oikein ymmärsin ja muistan tuon termin oikein. Uutisen kun klikkasin kiinni, niin en tietenkään löytänyt sitä toista kertaa. Monien uutisten kohdalla on sama juttu. Hatunnosto yliopiston laajenemiselle, kansainvälistymiselle ja sopimukselle Suomen kanssa.

No nyt osui tuttavapiiriin 60 v nainen, joka harrastaa virvelikalastusta 😎. Jees, saa toisinaan samanhenkistä seuraa laiturinnokkaan tai veneeseen. Itse asiassa kiehtoisi lähteä pienen kalastajaveneen mukaan, varsinkin kun on nyt omat kelluntaliivitkin täällä. LAiturinnokassa on yleensä ruuhkaa, ja itseä lukuunottamatta pelkkiä miehiä. Paikalliset naiset eivät näy paljoa kalastelevan, tosin en tiedä onko se totta vai vaan luuloa. Voihan olla, että ovat puolisoittensa kanssa kalastamassa. Ainakin jotkut puhuvat niin. Nuo pienten kalastajaveneiden omistajat eivät ota kovin paljoa reissusta per nokka, varsinkin kun voivat samalla itsekin kalastaa. Jonakin kauniina päivänä, kun tuuli on sopiva, aurinko paistaa ja on hyvä hetki. Useimpina päivinä on sellainen hyvä hetki. On vain itsestä kiinni lähteekö vai jääkö.

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Joulutorilla

Alanyan Joulukuusi 10.12.2017 päivänvalolla
Alanyan kansainvälinen Joulutori avautui taas. Joulutori on hyvä esimerkki suvaitsevaisuudesta. Siellä on esillä vähemmistöt, heidän perinteensä, uskontonsa, tapansa, juhlansa ja herkkunsa. Ja kylläpä niitä vähemmistöjä olikin paljon. Oli yllättävän paljon eri maiden ja kuppikuntien kojuja. Alue sinällään ei ole valtavan laaja, ihan riittävän laaja kuitenkin, mutta sinne ahtautuneiden ihmisten määrä on aika hurja. Ehkä avajaispäivästäkin johtuen alueella vallitsi tänään suoranainen tungos. Ihmisiä meni ja tuli kylki kyljessä ja peräkanaa koko ajan, isona massana.

Alanyan Joulutorilta 10.12.-17
Oli vaikea löytää juuri sitä kojua, jota etsin. En varmaan olisi heitä löytänytkään, mutta he tervehtivät minua ohi kulkiessani, ja siitä huomasin tulleeni perille. Minä en yleensä väsy isossakaan ihmismassassa kulkiessani, mutta tänään oli huono päivä. Olen edelleen kortisonin lopetuksesta hieman kipeä, ts. lisämunuaislamainen, ja väsähdin tuolla sekä ystävääni että tuota tietyä kojua etsiessäni ihan täysin. Messuilla, lentokentillä ja isoissa tapahtumissa yleensä nautin, sillä ne ovat mieluisaa vastapainoa yksin olemiselle, ja valtavan hyviä paikkoja havainnoida ihmisiä, tilanteita ja poimia talteen erilaisia henkilöhahmoja.

Päivämme oli harmaa, sateinen ja viileä, joten ihmiset joutivat hyvin tapahtumaan, ja joutanevat muinakin päivinä. Tapahtumaa on mainostettu paljon, ja se on herättänyt ihmisissä mielenkiintoa ja halua nähdä ja kokea. Tuota viereistä kuvaa hieman ihmettelin... miten siihen onkin osunut tuollainen tyhjä alue? Vaan niin se näkyy olevan tuossa keskustan kadulta otetussa liikennekuvassakin. Halusin ottaa kuvan siksi, kun keskusta oli täynnä sekä autoja, skoottereita, mopoja, fillareita että jalankulkijoita... paitsi juuri sillä sekunnilla kun kamera tarkentaa. Toinen puoli asiaa on se, että tämä kännykän kamera on hidas, siis ihan oikeasti todella hidas, ja moni väistyy edestäkin juuri sen takia, kun näkee että kamera nousee ja tarkennan, tähtään, tarkennan, yritän laukaista ja tarkennan taas... ja joskus jossain vaiheessa saan kuvan otettua.

Alanyan Joulutorilta 10.12.-17
Siinä vaiheessa kun lähdin alueelta pois ja odottelin jo bussipysäkillä alkoi tipahdella vesipisara silloin ja toinen tällöin. Puolen tunnin kuluttua olin kotona, ja keskustasta soittava ystäväni sanoi että siellä sataa ihan kaatamalla. No, ainakin osasin poistua sopivaan aikaan. Alkava viikko on vaihtelevaista säätä, ja ennusteen mukaan useimpina päivinä onneksi paistaa aurinko, ainakin johonkin aikaan päivästä. Luultavasti. Se edellinen viikon sadejaksoennustus on muuttunut positiivisempaan suuntaan.

Siis ihan oikeasti tie oli kaikine neljän kaistan osalta täynnä, jalkakäytävä oli täynnä, ja kuvaan jäivät vain nuo parkkeeratut kulkuvälineet 😎 .

Turkkilaisen tv-sarjan katselu on antanut minulle paljon. Olen saanut siitä hupia, hyviä nauruja, kulttuurioppia, kielitaitoa ja yllättävän paljon naisten suuttuessaan käyttämiä "ei niin kauniita tai kohteliaita ilmaisuja". Minulla oli erittäin hyvä syy suuttua pitkäaikaiselle ystävälleni, turkkilaiselle miehelle, ainakin jos minulta kysytään. Hänen mielestään syytä ei välttämättä ollut, tai se ei ollut hänen syy vaan jonkun muun, luultavasti joku nainen on mokannut, on sanonut tai tehnyt jotain tai sitten ei ole sanonut eikä tehnyt vaikka olisi pitänyt jne. No, joka tapauksessa suutuin tulisesti ja lujaa, ja turkiksi. Huomasin jälkeenpäin että siellä tuli ne sarjasta opitut, naisten laukomat litaniat ihan selkeästi ja oikein, ja vielä oikeassa kohden.

Vähänkö olen ylpeä kielitaidon kohenemisesta. Sen sijaan malttini menettämisestä en ole innoissani, tosin sitä tapahtuu onneksi nykyään tosi harvoin. Yksi syy siihen on se, että ympäriltä on tullut onnistuneesti karsittua pois kaikki sellaiset negatiiviset tyypit, jotka tahallaan aiheuttavat harmia ja harmaita hiuksia. On löytynyt laaja samanhenkisten kaveripiiri ja muutama hyvä ystävä. Tuokin taistelupari jäänee kaveriksi, mutta nyt oli aika ja paikka selvittää muutamia pelisääntöjä ja asettaa rajoja, tämän naisen logiikalla ja temperamentillä.

Alanyan Joulutorilta 10.12.-17
Temperamentistä sanotaan, että se on suht pysyvä, jos olen oikein ymmärtänyt. Minulla tämä temperamentti on kai ollut kymmenennen ikävuoden jälkeen syväjäädytetty, paljolti varmaan isästä johtuen, mutta vasta nyt viimeisen viiden vuoden aikana on tapahtunut auki sulamista. Vasta nyt viisikymppisenä voin sanoa olevani taas minä, vapaasti ja sellaisena kuin olen, ainakin täällä. Tonttuillaan taas huomenna lisää.

lauantai 9. joulukuuta 2017

Rantaelämää tälläkin säällä

Rannalta on kotiuduttu, ja saatte kestää muutamia kännykkäkuvia, sillä kameran laturia ei
Alanyan DimCayn ja meren kohtaaminen 9.12.
löydy mistään. Olen ennenkin unissakävelyillä hukannut tavaraa... olisikohan tämäkin sellainen? Toivottavasti ei. Mutta siihen rantaan. Löysin lopultakin sellaisen kauniin rannan, jossa saattoi istuskella ihan kaikessa rauhassa, ilman että kukaan tulee puhumaan turhia lässytyksiä. Päivä oli pelastettu. Kolme tekstiäkin syntyi rannalla istuskellessa, vaikka yritin opetella käyttämään tuota kamerantapaista. Siitä kuulemma saa paljon enemmän irti, kun vaan osaa käyttää. Ihan helppo juttu, hommata joku joka osaa sitä käyttää. 😳

Aamun käänsin kirjaa ruotsiksi, kunnes oli sen verran hepuli-olo, että päätin panostaa leipomiseen. No, tuli rommin, sitruunan ja mantelin makuisia pikkuleipiä. Nuo karvasmanteliöljyllä maustetut ovat heikko kohtani, olivat ne sitten kuumia tai kylmiä. Kunnon karvasmanteliöly maistuu Niin hyvältä, että se vetää vertoja jopa huonolle s**sille. On siis parempaa. Ei tarvinnut tänään laittaa ruokaa ennen kuin illalla, katosi pikkuleipiä sen verran iso kasa. Ja siinä sokerihiprakassa oli hyvä ruotsintaa lisää tekstejä.

Eräät monista kalastajista 9.12. Tosmurin ranta
Vaan palataanpa vielä rannalle. Paksu talvitakki oli minun varusteeni rantaelämään, ja pari kertaa piti hieraista silmiään, kun oli siellä vielä joku pohjois-eurooppalainen porukka ottamassa aurinkoa paljon vähemmissä vaatteissa. Vastaan tuli vielä uimahousuissa bikineissäkin tarkenevia vaaleamman sorttisia henkilöitä. Se ilo heille suotakoon. Kukin pukeutukoon niin kuin haluaa, kunhan jotakin on päällä.

Varikset tulivat tosi lähelle, ilmeisesti ruoan toivossa. Muita lintuja ei rannalla näkynyt, mutta kotona lentelee pääskysiä. Arvelen, että niillä on pesät tuolla naapuritalon räystäiden alla, tai lähimmän hotellin räystäiden alla. Rannalla istui yllättävän paljon kalastajia, osin kai siksi kun tuosta jokisuun lähettyviltä saa kuulemma Alabalık-nimistä, lohen sukuista kalaa. Tällä kertaa kalastajien jaloissa ei pyörinyt kissoja, kuten keskustan satamassa, vaan pari isoa koiraa. Ilmeisesi koirat ovat läheisen rantabaarin pitäjän hoitokoiria. Rannalle kuului liikenteen ääni vaimeana, ja pienet aallot kohisivat rantaan säännöllisesti ja rentouttavasti. Siihen olisi lähes voinut nukahtaa.

DimCay ja illan viiletessä tyhjenevä ranta 9.12.
Kotimatkalla päätin harjoitella kohtaamisia, sitäkin taitoa kun voi opetella ja parantaa. Ensimmäinen yllätys oli mies, joka oli toipumassa vasemman puoleisesta halvauksesta, ja oli kävelylenkillä. En olisi huomannut sitä hänestä, jos olisin jättänyt katsomisen vain kaukaan näkyvän silhuetin ja vähän lähempänä nähnyt mieshahmon varaan. Silloin kun työstän akiivisesti tekstejä päässäni, en katso ihmisistä tuon enempää. Autoistakaan en "näe" enempää kuin että kyseessä on valkoinen auto, tai bussi tai rekka... no niistä nyt en muutenkaan näe enempää vaikka keskityisinkin kohtaamisiin, sillä autot nyt vaan on pelkkiä autoja. Sen lisäksi 90% on valkoisia autoja, eikä ole mitään halua opetella ulkoa rekisterikilpiä tunnistaakseni jonkun tuttavan auton sisältä. Neljä rekkaria muistan täältä, ja ne ovat tähän asti riittäneet.

Konyassa on taas vuotuinen Seb i Arus -juhla, jonne tulee kansainvälisestikin paljon porukkaa. Kiinnostaisi käydä Konyassa juuri nyt, mutta on pieniä esteitä. Jos olen liikkumassa Alanya-Konya-akselilla viikon aikana, niin käypä Mevlana-museolla. Alanyassa sen sijaan on sunnuntaina 10.12. kello 10 alkaen Joulutori avoinna ja muistaakseni siellä on jotain ohjelmaakin. On harmaita mielikuvia viime vuoden venäläisten ohjelmasta ja parin vuoden takaisesta suomalaisten zumbasta. Saas nähdä millä tänä vuonna voi yllättyä :)) . Eli huomenna kaikki lähistöllä olevat kipin kapin joulutorille.

perjantai 8. joulukuuta 2017

Fillarilla torille, ei ei ja ei

Alanyan torin kurpitsoita 8.12.2017
Takana ihana aurinkoinen päivä ja ilo siitä, että kuume ei enää tänään noussut, eikä
särkenyt päätä tai muutakaan kehon osaa. Päivällä ihan muuta etsiessäni löysin myös luotettavan sisälämpömittarini, ja ilokseni huomaan että tuo pikkulämmitin oikeasti pitää olohuoneen noin +20 C lämpöisenä, vaikka välillä ihan muulta tuntuukin. OLen etsinyt pitkin päivää kameran laturia... saattaa olla käynyt sellainen katastrofin poikanen, että se on jäänyt Jyväskylään. Kokeilin jopa miniusb:llä kun sellaisenkin kolon tästä kamerasta nyt löysin, mutta ei, ei lataa sen kautta. Käskee vaan vaihtamaan tai lataamaan akun. Kääks.

No, aamupäivän tein kiltisti kielioppivirheiden korjauksia eräisiin teksteihin, kunnes teki mieleni ulos, ja yhtään sen enempää miettimättä polkaisin fillarin kanssa vihannes- ja hedelmätorille, tuonne 7 km päähän. Periaatteessa ihan fiksu idea, sillä saan siinä liikuntaa, mutta mihin minä ne ostokset laitan! Pyörän etukori on pieni ja lähinnä käsilaukun kuljetukseen sopiva. Siihen sai mahtumaan myös yhden banaaninipun ja yhden kukkakaalin, sekä niiden päälle olkalaukun jossa oli vähän tavaroita.

Vaan kun ostoksia on viikon, puolentoista tarpeeseen. Asettelin isomman kassin fillarin takatavaratelineelle. Pääsin 500 m eteenpäin, kun joku huutaa takanani. No, kassi roikkuu tippumaisillaan, ja yrittää kylvää ostoksia pitkin katua. Tosi kiva. Tarakalle pitäisi olla joku laatikko tai iso kori, muttei nyt ollut. Kassi kun ei asettunut siihen, ei sitten mitenkään, niin ripustin sen selkään vähän reppumaisesti, otin 30 kananmunan kennon sisältävän muovipussin käteen, ja hoippuroin fillarin kanssa kotia kohti. Mutkille mentiin ja muutamaan otteeseen otti päähän tuo suunnaton ajattelun määrä, mitä toriostosten, fillairoinnin ja ulkoilun yhdistäminen oli taas ollut. VAan pääsin kotiin asti, ja vain pari kananmunaa oli kuoririkkoisia, siis heti pannulle pyrkiviä ;) .

Oli tarkoitus lähteä rannalle kuvaus- ja rentoutumisreissulle, mutta matkaan tuli iso mutta kun kameran akku tyhjeni. Oli vähemmän rentouttavaa etsiä sitä laturia pitkin sataneliöistä asuntoa, ilman että on mitään aavistusta sen olinpaikasta. Sitä ei ole toistaiseksi löytynyt, joten viimeistään huomenna alan soitella Suomeen, josko se olisi jossain siellä. Kamerat ovat Alanyassa Suomea kalliimpia, joten laturi kannattaa postittaa ennemmin kuin yrittää löytää täältä edes halpaa pikkukameraa. Onneksi edes itseni muistin, enkä unohtanut sinne kaamokseen. Mutta laturin puutteessa ei nyt ole muita uusia kamerakuvia kuin tuo tämän päivänreissulla saatu kurpitsakuva.

Kurpitsa odottaa jääkaapissa, ja huomenna siitä tulee hilloa, nam. Se on tosi hyvää sokerin kanssa hilloksi keitettynä, ja lettujen tai vohvelin päällä.