lauantai 18. marraskuuta 2017

Hiukanko lupaa kylmää säätä 😶

On ollut haasteita, ongelmia ja vielä isompia ongelmia nettiyhteyden kanssa...mutta koska nyt juuri toimii ainakin bloggerin verran, niin toivorikkaana kirjoitan ja toivon että pysyykin toiminnassa edes tekstin loppuun asti.

Alanyan uutisia luin kännykästä päivällä, ja mitään en muista. Uutislähetyksen kuvaklipeistä muistan vain auringonvalon määrän 😊 ja huomiselle luvatut rankkasateet. Ja kun aikani maltoin odotella, niin sain auki myös pari kahden viikon sääennustetta, kun teki mieleni katsoa että millainen sää siellä nyt on. Niistä on kuvat tuossa vieressä. 

Yölämpötilat järkyttää jo sillä tavoin, että tuli jo vilun väreitä pelkästä ajatuksesta. Ei siellä normaalisti tähän aikaan vielä noin kylmä ole, ja nyt on jo ollut tavallista kylmempää viime talvena. Kun yölämpötilat ovat noin lähellä nollaa, ja kun asuntoni pohjoisen puolen makuuhuonetta ei ole suljettu erilleen muusta huoneistosta, niin koko asunto on likimain jääkaapin lämpöinen kun menen. Ja arvaapa kauanko noin ison asunnon lämmittäminen kahdella pienellä sähkövastus-puhaltimella kestää. Veikkaan, että asunto lämpenee parissa kolmessa päivässä asumiskuntoon. Kylmät betoniseinät hohkavat kylmää vielä pitkään, ja kaikki sisällä tuotettu lämpö menee joko rakenteiden lämittämiseen tai ilmanvaihdosta ulos. Toppapukuostoksille on suunnattava ennen kotiin paluuta. Myös aurinkosähköjärjestelmästä virtansa ottava lämmitysvaihtoehto kiinnostaa nyt aiempaa paljon enemmän. Ei sadepäiviä kovin paljoa ole. Enimmäkseen paistaa.

Suomen suunnalla ei paista muutamaa minuuttia pitempään. Eilen ja tänään näin palan sinistä taivasta, ja tänäänkin auringon kajon puuston latvuksissa. Tunnelmallista, eikö totta :)) . Sen sijaan olen tänään istunut aktiivisesti työstämässä tulevia tanssitunteja paperille ja soittimeen. Runoantologian runotkin ovat kasassa, ja ne on lähetetty eteenpäin, toisille kirjoittajille. Nyt vain odottelen heidän kommenttejaan. Siitä mahdollisesta, tulevasta runokirjasta on jo ennakkotilaus erään laitoksen taholta, mikä on hieman hämmentävää ja rohkaisevaakin. Nyt tarvitsee vain valita runot, järjestellä ne, kuvittaa kirja ja lähettää kustantajalle. Ja koska runoja en ole tänään lähettämisen jälkeen ajatellut lainkaan, niin olen työstänyt eteenpäin Puhutaan turkkia 1:n videoita. Yhden 8 min videon siirto Youtubeen kesti yli tunnin, ja siksi keskityin tänään vain tallentamaan niitä koneelle, ja siirrän sitten juniorin nopean kuituyhteyden kautta kun käyn siellä. Tanssitunneista on tänään ollut lepopäivä, ja se on ollut tarpeen. Huomenna sen sijaan on tiedossa rankkaa puurtamista erään naisryhmän kanssa, ja odotan innolla mitä omat lihakset siitä sanovat. 

perjantai 17. marraskuuta 2017

Nostalgiakuvia ja -videoita Alanyasta

Törmäsin tällaisiin ihanuuksiin aamulla netissä, enkämalta olla jakamatta. Tieättehän sen tunteen kun katsoo omien lasten vauvakuvia, ja miettii, että "oi, olipa ne söpöjä ja pieniä ja lutusia..." . Näitä videoita katsellessa on hieman samantyylinen fiilis, kuin katsoisi lastaan pienenä, kauan sitten olleena. No, minä olenkin höpsähtänyt Alanyan suhteen, ja koko turkkilaisen kulttuurin suhteen.

Tässä ensimmäinen. Alanyalaislähtöinen Veli Köktaş on jakanut Youtubessa videon Alanya nostaljı Alanya seni seviyorum.
Paljon ihania valokuvia, ja mm satama sai nyt ihan erilaisia ulottuvuuksia, kuin mitä olen koskaan aiemmin kuvissa nähnyt. Ne rantatalot olivat kauniita, ja tuon aikaiset, ihmisiä rantavesiin vieneet veneet olivat veneitä, eivät mitään turistipaatteja :)) .

Haberengo TV on jakanut 10 mielenkiintoista valokuvaa -videon, jossa oikeasti on mielenkiintoisia valokuvia ja nuokin sellaisia, joihin en ole aiemmin törmännyt.

Riza Sezer ja jakanut Alanya eski resimleri -videon, jolla hän itse laulaa sen taustamusiikin. Alun mustavalkokuvien jälkeen tulee myös niitä ensimmäisiä värivalokuvia.

Hayri Yenialp jakaa vanhoja hääkuvia Siyah Beyaz Alanya'nın Renkli Düğünleri. Aivan ihania :)). Ei noita voi hymyilemättä katsoa. Kuvissa oli kahdet tutun näköiset kasvot, mutta en usko että ne ovat tuntemieni henkilöiden kasvoja välttämättä, vaan ainoataan samanlaiset. Periaatteessa voisi olla, sillä rouva on kuvissa nuori, ja nyt lähes 70 v. Kukapa tietää. En kuitenkaan tunne rouvaa niin hyvin, että menisin kysymään "oletteko te tässä kuvassa".

Hans-Georg KnothHagekah jakoi värivideon Alanya 1989. Kivien keruu on näköjään jo silloin ollut "perustoiminto", sillä bussista alas laskeutuvat matkailijat näyttivät ottavan ensimmäiseksi maasta kivet käteensä. 

1989 Alanyan väkimäärä on ollut 1/10 siitä mitä nyt, ollen 30.901. Manco TV on jakanut tämän videon Barış Manço ile Dere Tepe Türkiye : Alanya 1989. Olipa silmiä hiveleviä vuoristokuvia ja tosi nopeakätinen kutojamummo 😲.

Jossain Linnunradan alla ystävien kesken

Vuosi sitten DimCayin takaa, Alanyasta
Lähtölaskenta on taas alkanut. Toinen käsi on jo pakkaamassa, toinen yrittää keskittyä vielä meneillään oleviin tehtäviin. Ihania tehtäviä, ei sillä, mutta meren ja auringon kaipuu on kova. Aamupäivän lattaritunneilla putosin rytmistä kesken biisin.kun ryhmän toiveesta musiikkina oli 60-luvun hittejä, ja kaiuttimista kajahti PIkku, pikku bikinissä, olikohan Laila Kinnusen laulamana. Meren ranta käväisi ajatuksissa, ihan vaan käväisi, ja "aalto" pyyhkäisi niin tehokkaasti muistin yli, että hetken olin ihan black out. Iltatunnit ovatkin sitten turkkilaista zeybekkiä, ja se musiikki ja tanssi vie mukanaan ainakin minut.

Tässä välipiristeeksi linkki naisten Sürmelim zeybek -videoon, Youtubeen.

Alanyan satamassa on ollut englantilais-saksalaista vipinää, kun Bahaman lipun alla purjehtiva MS Amadea ja Maltan lipun alla purjehtiva Thomson Spirit toivat liki 1000 turistia ja lähes saman verran miehistöä satamaan. ukumääristä tosin on eri uutisissa ihan erilaiset tiedot, mutta alanyapostasi.com.tr oli paras kuva :)) . Satama-alueella poliisit jakoivat samalla uusia Alanyan opaskarttoja matkalaisille, ja uutisen mukaan liki tuhat henkilöä otti kartan.

Tässä välissä kävin pitämässä zeybek-tunnit, ja usko tai älä, tuo ihana naisryhmä oppi reilussa tunnissa alanyalaisen Bademağaç köy zeybekin niin, että pystyimme yhdessä tanssimaan sitä musiikin mukana alusta loppuun. Seuraavalla kerralla onkin itämaista tanssia kuntoilumielessä :)) . Tämäkin täti-ihminen alkaa olla fyysisesti paremmassa kunnossa, kuin esim. 4 kk sitten, jolloin takana oli enimmäkseen lepoa syystä jos toisestakin. Henkisesti tämä pimeys,kaamos ja kylmyys on uuvuttavaa, ja kaipaan aurinkoa, paljon aurinkoa. Sekin aika tulee, kohta.

Olinpa pudota kun salvarit tarttuivat kiveen
Illan olen istunut puhelimessa maratonpuheluita parin upean ystävän kanssa. Olen valtavan kiitollinen ystävistä, joiden kanssa voi parantaa maailmaa ja pistää asiat järjestykseen. Täällä kun on taas tullut parit megayllätykset, mutta niitä kai täällä aina riittää. Päivän havainto oli taas, että elämäni Alanyassa on uskomattoman paljon tasaisempaa ja rauhallisempaa kuin viime vuosina Suomessa. Siellä elämä on asettunut enemmän uomilleen, ja siellä on koti, täällä vain vuokraluukkuja tai matkalaukkureissaamista. Rauhallisuutta ja tasaisuutta kohti mennään, jos saan valita. Ja saanhan minä. Itsehän jokainen valitsee missä on ja mihin asettuu, mihin tyytyy ja mitä elämäänsä tavoittelee. Elämän yllätyksiltä ja harmeilta ei kukaan välty, mutta silti voi olla luovuttamatta ja voi jatkaa unelmiaan kohti kulkemista, askel kerrallaan.

Huomenna on edessä videohaastattelu UK:sta ja ainoa asia mitä siinä hieman jännitän on se, ymmärränkö kysymykset. Perusenglanti on ihan ok, vaikka olen unohtanutkin paljon, vaan jos osuu kohdalle joku haasteellisempi aksentti, niin tiedän että putoan. Toivotaan että ymmärrän, ja että muistan sillä hetkellä ensisijaisesti englannin enkä turkkia... Turkki kun pyrkii nykyään suomen jälkeen heti kakkoskieleksi. Tässä kohden se ei kuitenkaan hirveästi haittaa, toivon mukaan, sillä tuo työ olisi Turkissa. Odotan innolla, ja toivon että netti pelittää sillä strategisella hetkellä, kiitos.

Vieressä on pari edellisen kännykän kuvaa vuoden takaa, siltä kerralta kun kiipesimme eräälle pienelle vuorenhuipulle, salvarit jalassa ja muutenkin ennalta varustautumattomana... ihan vaan siksi kun molempien teki mieli kiivetä ja katsoa miltä maailma näyttää sieltä katsottuna.Upealtahan se näytti, sen jälkeen kun uskalsi avata silmät ja uskalsi katsoa muuallekin kuin siihen kiveen, johon näkymästä järkyttyneenä tarraa kaksin käsin. Hieno reissu, ja tietysti juuri silloin oli kamera rikki. Sinne siis tarvitsee kiivetä uudelleen :)) . 

LIsätäänpä taas tällainen miniruno tänne:

Kaunis iltarusko jokilaaksossa.
Toit minut tänne suojaan,
maailman metelistä rauhoittumaan.
Tiesit, että rakastuisin.

Karu tasanne vuorenrinteellä.
Kuulen vain sammakot joelta,
tunnen lämpimän tuulen ja sinut
täällä Linnunradan alla.

Kaiken muun jo unohdin.

- Johanna Pollari, Appelsiinipuun alta 2017

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Se kaikista heikoin, syrjään puskettu

Tiistai aamuna heräsin myöhään, kurkotin puhelin käteen ja aloin selata tulleita viestejä. Olin syksyllä lähettänyt erään firman kirjoituskilpailuun heidän nettilomakkeensa kautta runon, joka syntyi siinä ilmoituksen lukemisen jälkeen muutamassa minuutissa, niin kuin joskus syntyy. Heillä oli tietty teema ja mielikuva, ja se oli niin selkeä, ettei siinä paljoa tarvinnut jahkailla. Lähetin runon menemään, tajusin, etten kopioinut sitä itselleni mihinkään, ja unohdin koko asian. Nyt viestissä kerrottiin, että runoni on päätynyt heidän viitteellisillä kuvilla kuvitettuun runokokoelmateokseensa, ja että hieman myöhemmin saan teoksen ja erään oheistuotteen postipakettina kotiin. Wau, kiitos! Jään mielenkiinnolla odottamaan mitä ja millaista olen sinne kirjoittanut, en nimittäin muista mitään muuta kuin että se liittyi naiseuteen. Ja mielenkiintoista on myös lukea muita tuohon 100-sivuiseen kirjaan päätyneitä runoja. Kerron siitä kirjasta pari pientä yksityiskohtaa lisää sitten kun näen ensin sen runon...

Iltapäivällä, juuri samaan aikaan kun olin lähdössä pitämään parille kuntojumpparyhmälle tunteja, tuntui ikävää mahakipua. Mietin mistä ihmeestä maha nyt ärtyi, ja vaikka olin jo ulko-ovella ulos menossa, päätin käydä vielä keittiössä katsomassa mitä ihmettä se tuntia aiemmin syömäni ruoka oikein sisälsi. Saman tien kun pääsin keittiöön, näin mustaksi muuttuneen pienen teräskattilan ja sen alla hehkuvan punaisen keittolevyn. Ai *%&?¤. Syönnin jälkeen teki mieleni teetä, eikä tässä asunnossa ole vedenkeitintä, joten laitoin puoli litraa vettä pieneen, uuteen teräskasariin, ja sähkölevyn täysille.

Tuo hella on järkyttävän hidas, ja koska keittiössä tulee pahimmat hengitysvaikeudet ja haisee eniten kosteusvauriot, en odota veden kiehumista keittiössä, vaan kauimmaisessa makuuhuoneessa (jonne keittiöstä ei kuulu mitään kiehumisen ääniä). Oli pienestä kiinni ettei palanut koko asunto ja ainakin osa tätä kerrostaloa. Tosi pienestä. Olin nimittäin jo ulko-ovella menossa, ja palasin siitä mahakivun takia keittiöön. Olisin ollut takaisin asunnolla vasta viiden tunnin päästä. Ja kattila oli nyt jo palanut pahemmin kuin mitä olen koskaan metalliastian nähnyt kuumuudesta vaurioituneen. Kiitos, ettei palanut asunto, läppäri ja kirjoitukset. Pitäisi varmuuskopioida... ja opetella sammuttamaan tuo sähköhella, muistamaan että levy on päällä. Ihan kuin olisi päässä sementtiä, sillä dementiaa tämä ei vielä voi olla ;) . Mutta järkyttynyt olen tapahtumista, ja kiitollinen siitä, että ei syttynyt tulipaloa. Nyt meillä voi ihailla ruostunutta ja syöpynyttä entistä kattilaa.

Sitten suomalaisen yhteiskunnan karua arkea. Jos et halua lukea yhteiskunnan epäkohdista, niinlopeta lukeminen tähän. Jos toisten hätä koskettaa sinua edes jollain tavalla, niin jatka vaan. Tänään olin kirjastossa lehtilukusalin nurkassa lukemassa turkinkielen kieliopin viimeisiä, vaikeita kielioppioppeja, kun epätoivoisen näköinen nuori mies katselee pöydällä olevaa kännykkääni. "Saisinko soittaa, kun mulla ei ole enää mitään, ei edes yöpaikkaa ensi yölle? Pitäis soittaa yhteen paikkaan, jos sinne pääsis." Soitimme yhdessä ensin Jyväskylän Katulähetyksen ympärivuorokautiseen palveluun. Sinne hän ei  päässyt, ja oli jo itkuun purskahtamaisillaan, vaikka olikin kovan näköinen jätkä. Nälkäkin oli, eikä rahaa ollut yhtään. Seuraavaksi soitimme Pelastusarmeijan puhelinnumeroon, siinä toivossa että tuo kaikkensa menettänyt nuori mies saisi apua edes sieltä. Ei saanut, käskettiin soittaa Kriisikeskus Mobileen. Soitimme Mobileen, josta sanottiin eioota. "Vittu, tämä yhteiskunta on ajanut mut ihan ulkopuolelle!"

Itku silmässä ja toivottomuuden alla harteet painuen mies alkoi luovuttaa suomalaiseen yhteiskuntaan luottamisen. Kun en itsekään enää paljoa muuta keksinyt, niin sanoin että etsipä jos joku kirkko on auki. Ne ei ainakaan heitä sua pihalle ja jätä pakkaseen taivasalle. Olin nuoren miehen kanssa täysin samaa mieltä siitä, että tämä suomalainen yhteiskunta on nykyään helvetin kova ja armoton. Hän oli tehnyt jokusen virheen elämässään, ja koki että asiat on nyt pahasti sekaisin. Hän on juuri niitä ihmisiä, joita varten hyvinvointiyhteiskunnan turvaverkon pitäisi olla olemassa. Silloin kun olet itse pulassa ja onelmissa, kun et osaa, jaksa tai pysty, niin sinua autetaan takaisin jaloilleen. Suomessa tämä ei enää toimi. Suomessa liian moni jää heitteille, täysin yhteiskunnan avun ulkopuolelle, mahdollisuuksien ja kaiken välittämisen ulkopuolelle. Minä olen pettynyt tämän yhteiskunnan nykyiseen henkiseen tilaan, ja niin oli pettynyt tuokin nuori mies. Meillä on vaan se ero, että hän on katkeroitumisen tiellä, minä en. Mitä tekee kaiken ulkopuolelle hylätty, elämään väsynyt ja pahasti katkeroitunut mies viimeisinä tekoinaan???

Mitä hyötyä tuolle nuorelle miehelle on enää Suomen kansalaisuudesta -se olisi kiva tietää. Tuo mies ei voi mennä edes leipäjonoon hakemaan ruokaa, koska Jyväskylässä leipäjonon asiakkaan pitää näyttää kahden edellisen kuukauden toimeentulotukipäätös, eli että olet oikeasti ollut jo kaksi kuukautta todistetusti avun piirissä. Ensinnäkin milläs ihmeellä ihmiset elävät sen ensimmäisen kuukauden, ja kuinka moni elämässään romahtanut tai kaiken äkillisesti menettänyt, myös elämänhallintansa tilapäisesti menettänyt pystyy hoitamaan asiansa niin hyvin, että saa taivasalla asuen toimitettua Kelaan kaikki ne paperit mitä Kela vaatii ennen kuin ratkaisee ensimmäistäkään toimeentulotukipäätöstä. Jyväskylä on kyllä sellainen persreikä kaikessa kovuudessaan ja avuntarpeessa olijoiden hylkäämisessään tällä hetkellä, että älä ainakaan Jyväskylään muuta. Jos tulet tänne opiskelemaan tai tekemään töitä, niin pidä itsesi kirjoilla jollakin muulla, inhimillisemmällä paikkakunnalla. Täällä on tosi moni asia pielessä. Jotakin on hyvinkin, mutta liian paljon on asioita, jotka ovat ala-arvoisesti tai epäinhimillisesti hoidettu. Täällä toimii viidakon laki: vain vahvimmat selviävät.

Pyörremyrskyistä, sairaalasta ja talvirenkaista

Eilen illalla 21:30 Antalyan kolmella eri alueella, Kumluca, Finike, Demre, mellasti isohkot trombit, vai pitäisikö niitä sanoa pyörremyrskyksi. En tiedä missä noiden kahden raja menee. Joka tapauksessa puhun nyt pyörremyrskyistä. Kolme samaan aikaan ilmaantunutta pyörremyrskyä teki huomattavia aineellisia tuhoja tuhoten satoja kasvihuoneita, useita taloja, sähkölinjoja, autoja, kuorma-autoja, traktoreita, työmaaparakkeja jne. sekä katkoi ja  repi puita juurineen ylös. 31 henkilöä loukkaantui, mutta käsittääkseni onneksi vältyttiin kuolonuhreilta. Osa loukkaantuneista on vakavasti loukkaantuneita.

Linkkejä. Alanya adres 1, Alanya adres 2, Alanya adres 3, Alanya postasi.

Tietyillä alueilla liikkuessasi tarvitset Turkissakin auton alle talvirenkaat. Lumisilla ja jäisillä tieosuuksilla autoissa on oltava talvirenkaat 1.12. - 1.4., ja ellei ole, rapsahtaa siitä 625 €:n sakko. 1.1.2018 lähtien sakko nousee 715 TL:aan. Talvirenkaat tulevat tarpeeseen esim. Alanyan vuoristoteillä, ja siellä on jo nyt satanut lunta ainakin pariin kertaan. Talvirenkaissa tulee lisäksi olla riittävä kulutuspinta ja urasyvyys, vai mitä ne nyt ovatkaan, joten jos vuokraat autoa, niin tarkista että auton renkaat ovat sekä lain mukaiset että turvalliset.

Turkissa monet hiihtokeskukset avaavat ovensa näihin aikoihin, viimeistään joulukuun puolivälin tienoilla. Tälle talvelle on ennustettu viimevuotista runsaslumisempaa kautta, ainakin lehtiartikkelin mukaan. Omissa haaveissa on päästä käymään yhdessä talviurheilukeskuksessa tänä talvena, mutta... mutta on se matkaseura. Yksin en halua lähteä, turkkilaisista tuttavistani kukaan ei hiihdä tai laskettele, ja Alanyassa asuvista eurooppalaisista tuttavistani yksi lähtisi, mutta on ainakin nuo ensimmäiset talvikuukaudet Ruotsissa. Joten jospa keväthangille... Alanyassakin on retkeilykarttaan merkitty kayak merkezi, eli hiihtokeskus, joten ainakin sen aion käydä tsekkaamassa, kun lunta sataa vähän lisää, ja kun itse olen Alanyassa.

Nyt tulevana viikonloppuna Alanya Alaaddin Keykubat Üniversitesi (ALKÜ) Eğitim ve Araştırma Hastanesi eli Alaaddin Keykubatin Yliopistosairaala muuttaa Cikcillistä Obaan, uusiin vastavalmistuneisiin tiloihin. Muutto on suunniteltu tapahtuvaksi lauantain ja sunnuntain aikana, ja on iso, iso urakka. Muuton jälkeen sairaala kaikkine toimintoineen palvelee normaalisti, ja poliklinikat ja osastot toimivat uudessa sairaalassa. Mitä kaikkea vanhaan rakennukseen jää, vai jääkö mitään, sitä en tiedä, mutta sekin selviää aikanaan. Tässä linkki lehtiartikkeliin.

Pyörremyrskyjen aiheuttamat tuhot ovat surullisia. Voimia heille joita myrskyt vahingoittivat. Sen sijaan tuo myrsky kiehtoo kyllä. Jälleen sanon, että olisi mielenkiintoista nähdä trombi tai pyörremyrsky sopivalta etäisyydeltä. Myrskyhullu olen muutenkin, kun rakastan kunnon salamointia ja ukkosen jyrinää. Tuolla trooppisemmassa ilmanalassa jyrähteleekin ihan kunnolla, kun kerran aloittaa. Hyvin sateinen aikahan siellä on nyt menossa. Valtion ilmatieteenlaitoksen 5 pv sääennusteessa kiinnitti huomiota 19.11. jolloin on ennustettu olevan ukkosmyrskyinen päivä. Pitkissä, toisen firman sääennustuksissa näkyi sateita ilman myrskyjä.

maanantai 13. marraskuuta 2017

Kiitos tukijoukot :))

Ihanan väsynyt ja onnellinen olotila. Aamupäivällä juuri ennen kotoa lähtöä putkahti lisää töitä tälle päivälle. Sain kaksi sellaista tuntia, joiden nimestä mietin hetken aikaa, että mitähän tämän pitäisi pitää sisällään. Toisen nimi oli venyttely (1 tunti 😶) ja toisen nimi keskivartalo kuntoon. Joo-o, saanko pitää mitä tahansa joka liittyy aiheeseen... mutta yllättäen ne olivatkin ihan loogisia kokonaisuuksia. Onneksi tuli tehtyä pilatestunnin ohjelma perusteellisen tarkasti ja kirjallisesti, sillä se toimi nyt keskivartalojumpassakin. Ja venyttelyt nyt ovat tanssinopettajan perusosaamisalaa, ja siten helposti toteutettavissa, vaikka alkuun tuntuikin hassulta pitää kokonainen tunti venyttelyitä.

Päivän kohokohta noin niin kuin tunne-elämän kannalta oli Keski-Suomen Maakuntakirjaston runoilta. Läsnä oli kirjaston edustajan ja itseni lisäksi kaksi nuorempaa naista, silti kokeneita konkareita arvovaltaisine fanijoukkoineen. Minulle esittäytyy ensin nainen, joka on nimekäs teatterinäytelmien kirjoittaja, teatteriohjaaja ja elokuvien tekijä ja toimittaja, ja esittelee tukijoukkojaan (näytteijöitä, kuvittaja, elokuvaohjaaja, kuvaaja, toimittaja...). Sen jälkeen tapaan kolmannen runojaan esittelevän nuoren naisen, jolla on jo useita julkaistuja teoksia, ja jolla on oma kustantamo. Ihan hiuksenhienosti jostain takavasemmalta yrittää hiipiä mieleen alemmuuden tunne ja kysymys siitä, että mikäs minä olen tuossa joukossa seisomaan ja runojani esittelemään, mutta en anna sille tilaa. Kerron vain, että silloin kun puhutaan omista asioista ja omista henkilökohtaisista tuntemuksista, niin jokainen on paras ammattilainen kertomaan mitä itse sisällään tuntee. Ja juuri siitähän runoissakin on kyse. Nehän kertovat tavalla tai toisella kirjoittajansa sisäisistä tuntemuksista.

Tuossa runoillassa yksi hymyä suupieliin vetävä piirre oli myös se, kun molemmilla naisilla oli mukanaan pinot myytäviä kirjoja. Minä unohdin kirjojen tilaamisen kokonaan silloin kun tulin SUomeen, ja muistin ne liian myöhään. Siksi saatoin sanoa vain, että niitä löytyy osoitteesta Mediapinta.fi ja useista nettikirjakaupoista nimellä Appelsiinipuun alta, ja vähän myöhemmin myös kirjastosta, kiitos. Yllättynyt olin sen sijaan siitä, kuinka halvalla Mediapinnan kautta julkaiseva tuolla paikan päällä möi kirjojaan, vaikka meillä on sama hinnoittelu kirjakauppojen sivuilla. Kaiken kaikkiaan oli jännittävä, ikimuistoinen ja opettavainen tuokio. Ja olen valtavan kiitollinen sekä mahdollisuudesta, yleisöstä että kannustusjoukoistani, jotka tulivat kuuntelemaan ja hymyilemään auringon lailla. Kiitos.

Alanyan uutisista jäi eiliseltä mieleen Finnairiin liittyvä juttu. Tänä vuonna Finnair lentää Alanyaan 9.12.2017 saakka. Ja 2018 Finnair lentää läpi vuoden. En nyt tiedä onko alkuvuosikin jo tätä uutta rytmiä, mutta 2018 sesongin loputtua Finnairin suorat Alanyan lennot eivät lopu, vaan jatkuvat myös talven ajan. HUrraa!

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Alanyaan uutta kivaa

Girnen satamaa taustalla, 12/2016
Alanya kuuluu Antalyan maakuntaan, ja maakuntahallinto päättää monista tärkeistä asioista. Alanyan kaupunginosien uutisia. On puhuttu Alanyan Gazipasan lentokentältä sekä Izmiriin että Kyprokselle suuntautuvista lennoista, ja saatu alustavia lupauksia. Eli jatkossa suoraan Alanyan kentältä pääsisi molempiinkohteisiin, kun tällä hetkellä on mentävä Antalyan kentältä tai Istanbulin kautta. Toinen alustava lupaus on tehty Alanyan satamasta Kyprokselle suuntautuvan merimatkailun uudelleen avaamisesta. Jatkossa siis voisi tehdä Alanyasta vaikkapa päiväristeilyn Pohjois-Kyprokselle Girneen. Moni viime päivien kuvista on ollut nimenomaan viime vuotiselta Girnen lomalta. Silloinen matkaseura lienee parhaillaan Girnessä Lord's Palacen kasinolla. Minä en kaipaa kasinoita enkä pitkää lomaa Kyproksella, mutta sellainen päivän reissu olisi kiinnostava.
päämiehet, muhtarit ovat olleet kokoustamassa maakuntahallinnon kanssa, ja siltä reissulta tulee nyt mielenkiintoisia

Alanyassa alkoi tänään Biathlon-kisat. Noin 200 lasta ja nuorta ui ja juoksee ikärymiensä mukaisia matkoja. Palkintojenjako on huomennakello 10, jos ymmärsin oikein, ja oletettavasti kaupungintalon takana. Täällä linkissä kaupungin sivuilla on muuten kaupungin livekameralinkit, joista näet sekä sään että elämänmenoa.

Girnen sataman vieressä Lord's Palace Kasino 12/2016
Miten voit -kyseli taas eräs ihana Alanyan turkkilainen ystävä, kun soitti hetki sitten. Nyt kun turkkilainen puhelinliittymäni toimii ja on auki myös Suomessa ollessa, tulee entistä useammin puheluita, kuuluisten kyselemisiä ja terveisiä. Vodafoneo n ollut positiivinen yllätys tässä toiminta-asiassa. He ilmeisesti käyttävät täällä Telian, tai Soneran tai mikä se nykyään onkaan, verkkoa. Ja oma suomalainen liittymäni on dna. Täällä homeasunnossa lähellä tämän kaupungin keskustaa molempien kenttä on huono, ei ole edes 3G, mutta puhelu kuului silti ihan kohtuullisesti. Sen sijaan netti toimii erittäin jähmeästi sekä dna:n mokkulalla että puhelinliittymällä. Vodafonen simkortilta olen sulkenut dataliikenteen nyt kun on dna käytössä. Tiedän Vodafonen hinnaston, ja se on edullisempi kuin suomalaisten liittymien, mutta en tiedä kuinka paljon Vodafonen hintojen lisäksi tulee vielä suomalaisten operaattoreiden laskua. Sen näen aikanaan nettipalvelusta, ja viimeistään silloin kun menen Alanyassa maksamaan kyseistä puhelinlaskua. Jos siihen päälle ei tule suomalaista laskua, niin jatkossa Suomen lomien aikana käytän Vodafonea myös datan siirtoon, eikä silloin tarvitse ostella näitä suomalaisia liittymiä lainkaan.

...ja Alanyan Tosmurin rantaa 12/2016
Kun katson ikkunastani ulos, mieleni yritää nähdä turkoosin mereni, sinisen taivaan ja vilahduksen Kalesta. Niiden sijaan
näen tasaisen harmaan ja sateisen taivaan, lehdettömiä koivuja ja märänvihertävää mäntymetsää. Oi joi. Ikkunat auki asuminen ja nämä muut hengitysongelmat ovat saneet aikaan sen että kurkku on kipeä, väsyttää ja on ihan vetelä olo. Psyykkaat itseni kuntojumppakuntoon kohta, kerään tunnille tarvittavat tavarat ja lähden kohti koulua, jossa tunnit ovat. Yllätyksekseni kyseiselle koululle ei menekään mitään bussia sunnuntaisin, vaan saan kävellä suht pitkän matkan tuolla sateessa. Nyt onneksi tihkuttaa vettä, mutta tällä päivälle oli tälle aluleelle luvattu lumi- ja räntäsadetta... ja minulla on nilkkakengät, sellaiset pehmeät ja kankaiset. Talvikenkiä en osta, sillä yhdet sellaiset on juniorin kaapissa odottamassa, ja toiset Alanyassa. Mikähän siinäkin oli, etten tajunnut ottaa niitä mukaan. Ajattelin ettei täällä kuitenkaan tule lunta ennen joulua, ja että selviää hyvin pikkukengillä. Selviää selviää. Sehän on vain asennekysymys.